Pieni sotkuinen retkeilijä

Lupailin päivitystä jo muutama päivä sitten, mutta enpä sitten ehtinytkään. Kuten varmaan jo suurin osa tietää niin surua on ollut tässä myös, kun oli aika päästää Sulevi koirien taivaaseen. Sulevia on kova ikävä, mutta onneksi on ihanat muistot joita voi muistella.

Mutta sitten hiukan iloisempia päivityksiä. Äiti, isi ja Emilia olivat täällä käymässä toissa viikonloppuna. Äiti sitten nappasi meidän kameran ja tässä vähän tuotosta.

Kuten huomaatte...kukas se siellä nurkassa omassa paikassaan katselee.

Ia on tarhassa oppinut nyt hiekkalaatikon salat. Kiva on hiekkaa mm. laittaa ämpäriin ja osa aina suuhunkin. Kiikku on tosi kiva. Niin kiva, että aina pois lähtiessä alkaa itku.

Sunnuntaina oli upea ilma. Lähdettiin patikoimaan Espoon Suvisaaristoon. Ia otti kantorepussa tunnin päiväunet kuorsauksen kera. Taisi kyyti siis maistua.

Rätti tietenkin mukana. Rätin, kun laittoin nassun eteen niin tyttö simahti samantien.

Vasta herännyt patikoija...tuo pienempi noista siis.

Ialla on alkanut tarha sujumaan loistavasti. Nykyään jää tarhaan ihan hymyssä suin, ei jää siis enää itkemään perään. Se on todella iso askel. Kiva, kun töissä ei tarvitse enää hermoilla.